2018 tammikuu

by - 11.44

Tervehdys Kouvolan Hopelta.

Pidimme vuoden ensimmäisen palaverin kuluneella viikolla ja saimme mukaan viisi uutta toimijaa.
Moni muukin oli innostunut tulemaan toimintaan mukaan, mutta aikataulusyistä eivät päässeet paikalle palaveriin.

Koetamme pitää ihan pian muutamankin avoimet ovet vapaaehtoisille tapahtuman, jolloin varastolle kutsutaan uusia ja vanhoja vapaaehtoisia katsomaan miten voisi toiminnassa olla mukana.

Tänne pyrin jokusen kerran kuussa kirjaamaan vähän puutelistaa ja muita kuulumisia.

Pysykäähän matkassa ja vinnkailkaa tuttaville, ystäville ja kavereille toiminnastamme, avustamme vähävaraisia, avun tarpeeessa olevia lapsiperheitä Kouvolan alueella, sekä vaate- ja tavara-avustuksin ja tukemalla hararstuksia.. Tänä vuonna on kovin monta kyselya tullut jossa pyydetään rahaa suoraan, mutta sitä emme voi järjestää.

Tarvelista:

Tällä hetkellä erityisesti tyhjää hyllyissä on poikien 122-134 kokoisista vaatteista, erityisesti haussa on nyt täsmähakuna 134cm poikien talvitakki ja muuta lämmintä vaatetta samalle pojalle.
Lisäksi yhdeltä perheeltä puuttuu tällä hetkellä lattialiesi kokonaan, eli jos olet tekemässä remonttia ja ylimääräisenä on vanha toimiva liesi, niin välitämme yhteystiedot kyseiselle perheelle. kyseessä on sen verran iso perhe, että kiertoilmaominaisuus olisi plussaa.


You May Also Like

0 kommenttia